sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Mehevä suklaatorttu



Törmäsin syksyn alussa suklaakakun ohjeeseen, jossa kakun pohjaan oli yhtenä ainesosana käytetty perunaa. Perunan käyttö makeassa leivonnaisessa oli mielestäni hauska ja kokeilemisen arvoinen asia, joten selaillessani Maku-lehden reseptiarkistoa en jäänyt miettimään kun löysin uuden ohjeen suklaatortusta, jonka pohjassa oli perunasurvosta. Tämä suklaatorttu on mehevä ja leviää ihanan suklaisena suuhun, muttei ole kuitenkaan liian makea. Ohje siis Maku-lehden reseptarkistosta.

Mehevä suklaatorttu

Pohja:
150 g tummaa suklaata
125 g voita
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
1 1/2 dl keitettyä, soseutettua perunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3/4 dl maitoa

Täyte ja kuorrutus:
120 g suklaata
1/2 dl vahvaa kahvijuomaa
1/2 dl kermaa
1/2 dl tomusokeria

Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan noin 22 sentin kakkuvuoka.
Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen vatkaten. Lisää vaahtoon jäähtynyt perunasose ja sulatettu suklaa.
Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe ja suola. Lisää jauhot taikinaan yhdessä maidon kanssa ja sekoita tasaiseksi.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovasti taikinan joukkoon. Kumoa taikina vuokaan ja paista kakkua 25–30 minuuttia, kunnes sen keskelle työnnettyyn tulitikkuun ei tartu taikinaa.
Jäähdytä kakku hyvin ja halkaise se sitten kahteen osaan.
Tee täyte ja kuorrute. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Sekoita kahvijuoma ja kerma tomusokerin joukkoon. Yhdistä seos suklaaseen. Levitä puolet täytteestä kakun väliin ja puolet pinnalle.

Sunnuntaipäivän uuniperunat


Sunnutaipäivän helpoksi päiväruoaksi tein uuniperunoita ja kreikkalaista fetasipulitäytettä. Uuniperunat ovat helppoa ja hyvää ruokaa, mutta niitä ei voi alkaa tekemään nälkäisenä, koska perunoiden kypsyminen uunissa vie kauan aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä tekijältä. Tämä uuniperunan täyte oli herkullista ja ruoka kevyttä...jos fetajuustoa ei lasketa.
Ohje on Valion nettisivujen keittokirjasta.

Uuniperunat ja kreikkalainen täyte (3-4:lle)

Valitse uuniperunoiksi suuria, tasakokoisia perunoita. Pese perunat huolellisesti juuresharjalla. Kääri perunat folioon ja kypsennä koosta riippuen 200 asteessa noin 1 tunti.

Täyte:
1 prk Bulgarian jogurttia
1 rasia (150 g) fetajuustoa
1 pieni paprika
1 rkl hunajaa
2 rkl punasipulia tai salaattisipulia hienonnettuna
1/2 tl mustapippuria rouhittuna

Sekoita jogurtin joukkoon hienonnettu juusto, pieniksi kuutioiksi leikattu paprika, punasipulisilppu, hunaja ja mustapippuri. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

torstai 13. marraskuuta 2008

Vuosipäivä


Huomasin juuri, että vuosi bloggauksen aloittamisesta on kulunut ja tässä kuvakollaasi vuoden varrelta julkaistuista herkuista. Kiitos kaikille lukijoille tähän astisesta mielenkiinnosta!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Lattekakku




Marraskuun pimeiden iltojen iloksi tein Kotilieden toimittamassa kirjassa ollutta Lattekakkua. Se on helppo ja nopeahko tehdä ja peruskuivakakkuna sitä voi varioida moneen suuntaan, jos tahtoo vaihtelua. Mielestäni kahvin maku kakussa olisi saanut olla voimakkaampi ja jäin miettimään mitä ensi kerralla siihen laittaisin, että siitä tulisi vieläkin kahvisempi..

Lattekakku

3 munaa
1 1/2dl sokeria
11/2dl kahvikermaa
150g sulatettua voita
4rkl espressokahvijauhetta
1rkl kanelia
4dl vehnäjauhoja
1tl soodaa

Kuorrutus:
n. 2dl tomusokeria
1rkl kahvia
(koristeeksi ripottelin päälle Fazerin Wiener Crushia)

Sekoita voisula, kahvijauhe ja kahvikerma keskenään. Sekoita samoin kuivat aineet keskenään. Vaahdota kananmunat ja sokeri ja lisää vaahtoon kuivat aineet ja voisulaseos. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan ja paista 175asteessa n. 45minuuttia. Anna jäähtyä, valmista kuorrute sekoittamalla tomusokeri kahviin kaada se kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.