perjantai 9. lokakuuta 2009

Perunaleivoksia syksyn piristykseksi



Piiii-iitkästä aikaan jotain päivitystä tänne blogin puolellekin. Paljon on tullut leivottua naistenpäivän jälkeenkin,jolloin ilmeisesti viimeisein blogipäivitys on tehty. Nooh, tarkoituksena on kyllä silloin tällöin tänne jotakin lisätä, mutta venähtänyt tuo julkaisuväli kyllä pitkäksi.
Lokakuun Pirkka-lehdessä olleesta ohjeesta sain innoituksen tehdä perunaleivoksia syysillan iloksi ja yllätävän nopeita tehdä. Leivokset ovat melko makeita ja korvasin Pirkka-lehden ohjeen mukaisen vadelmahillon aprikoosihillolla. Nämä leivokset voisivat olla osuva valinta jouluajan kahvipöytään.

Perunaleivokset (16kpl)

Kääretorttupohja:
2 kananmunaa
1dl sokeria
1/2dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon jauhot siivilöiden. Levitä voidellulle leivinpaperille ja paista uunissa 225 asteessa n. 5min.

120g tummaa suklaata
100g voita
1/2dl kaakaojauhetta
1/2dl aprikoosihilloa
1dl tomusokeria
1tl rommiesanssia

Koristeluun suklaata.

Hienonna jäähtynyt kääretorttulevy sauvasekottimella tai yleiskoneella. Lisää joukkoon sulatettu suklaa ja voi sekä niiden jälkeen muut aineet. Anna massan jähmettyä jääkaapissa. Tee taikinasta tanko ja jaa se 16 osaan. Pyörittele palat soikeiksi leivoksiksi, aseta ne leivosvuokiin ja koristele. Anna vetäytyä jääkaapissa hetken ennen tarjoilua.

10 kommenttia:

minea kirjoitti...

Oi, tervetuloa takaisin!

Näyttää ihanilta ja herkullisilta!

Anonyymi kirjoitti...

Jippii, tänne oli tullu nyt uutta!:) Katoin kans tuota reseptiä, mut tuo rommi ei oikeen oo mun makuun. Käytitkö sitä vai kokeilitko jotain muuta makua sen tilalla? Maistuko vahvasti?

.Maikka

Anonyymi kirjoitti...

Onko pakko laittaa noin paljo perunajauhoja?ü

Mää kattoin noita kans sillo siitä lehestä, ja vois olla mun makuun..:)

-Anna

Anonyymi kirjoitti...

Odotettu päivitys - ja niiiin hyvän näkösiä luomuksia :)

- Elma

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, onko sivu tarkotuksella tehty niin, että näkyy vain kolme uusinta kirjoitusta kerrallaan eikä ole linkkejä vanhempiin..? Ainakaan itselläni ei näy mitään arkistolistaa tai linkkiä edellisiin kirjotuksiin..

Anonyymi kirjoitti...

Missä blogin pitäjä oikein piileksii,
ikävä alkaa olla.Sinulla on mielessä
uusia juttuja,kerrothan.ä.

Anonyymi kirjoitti...

nice Miami i love this and good
Cheap Flights Christchurch flights
Flights Christchurch flights
Christchurch flights

Veer kirjoitti...

Thanks, seriously, I am very happy for you to select photos & use, along with words; I don't really think I can write word for you. I hope this is OK, like your blog.cheap flights to jakarta
< flights to jakarta
< jakarta flights

shahanara kirjoitti...

Really your blog is very fine!!

Essi kirjoitti...

Perunaleivokset ovat kyllä hyviä - varsinkin jos ne on kuorrutettu suklaalla! Itselläni perunaleivokset ovat kokeilulistalla kun kaappini uumenissa on resepti niihin. :)