tiistai 18. joulukuuta 2007

Tomaatti-fetapiirakka


Joululeipomiset jatkuvat. Nytpä vaihteeksi jotakin suolaista. Kasvispiirakka on siitä hyvä jouluna, että se ei ole niin raskas kuin ruokaisampi lihatäytteinen, koska onhan jouluna kinkut ja muut tarjolla. Tämä tomaatti-fetapiirakan ohje on Kaarina Roinisen Parhaat leivonnaiset kirjasta.

Tomaatti-fetapiirakka

100g margariinia tai voita
2 dl vehnäjauhoja
1dl perunahiutaleita
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
1dl juustoraastetta
1dl hienonnettua persiljaa(jätin pois tässä)
1dl vettä

Täyte:
1 pussi (200g) pakastettua parsakaalia
fetajuustoa
2dl maitoa
1rkl vehnäjauhoja
2 munaa
n.1/2 tl mustapippuria
n. 1/2 tl suolaa
muita mausteita mieltymysten mukaan,
laitoin itse vähän valkosipulijauhetta tms.

Pinnalle:
n. 10 kirsikkatomaattia
n, 1dl juustoraastetta

Sekoita pehmeän voin joukkoon kuivat aineet, myös juustoraaste. Lisää persiljasilppu ja vesi ja sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä pohjan päälle fetakuutiot ja parsat. Sekoita maidon sekaan loput aineet ja kaada seos vuokaan. Asettele pinnalle halkaistuja kirsikkatomaatteja ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 30-35 minuuttia.


maanantai 17. joulukuuta 2007

Suklaakauralastut



Tein jouluksi Isoäidin parhaat-tyyppisiä suklaakauralastuja. Isoäidin parhaathan ovat niitä keksejä mitä koululaiset myyvät ovelta ovelle luokkaretkirahaston parhaaksi.
Kekseissä on siis kaksi kauralastua jotka on yhdistetty toisiinsa välissä olevalla tummalla suklaalla. Aika makeita muttei niitä ihan hirveen monta ole tarkoitus syödäkään putkeen:)

Suklaakauralastut (n.15 kpl)

100 g voita tai margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Väliin tummaa suklaata

Sekoita keskenään kuivat aineet. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Kaada se kuivien aineiden joukkoon. Lisää joukkoon kananmuna varovasti. Nostele pellille pikkulusikoilla nokareita ja paista 175 asteessa 8-10 minuuttia. Kannattaa aluksi tehdä koekakku jos tahdot tietyn kokoisia keksejä niin näet kuinka paljon nämä leviävät. Anna jäähtyä.
Sulata suklaata ja valele keksin toinen puoli suklaassa ja paina siihen keksille vastinkappale.


sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Kolmas adventtisunnuntai





Kohta jo joulu. Mietin mitä tän jouluna kahvipöydästä löytyisikään... Viime vuonna herkuteltiin Marenkipavlovalla ja Kolmensuklaanmoussekakulla.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Suklaa-kinuskikakku

Tein itsenäisyyspäiväksi Deko lehden joulukuun numerossa ollutta SuklaaKinuskikakkua. Parhaimmillaan kakku on päivän tai muutaman kuluttua täyttämisestä, jolloin se on ehtinyt kostua mehukkaaksi.

Pohja

150 g tummaa suklaata
150g voita tai margariinia
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
4 valkuaista

Kostutukseen omenamehua tai maitoa.
Väliin 200g pakastevadelmia, 1-2 banaania ja 1 dl vaniljalle maustettua kermavaahtoa.

Kuorrutus

2dl kuohukermaa
1dl fariinisokeria tai 3/4 dl sokeria + 1rkl siirappia
150 g tummaa suklaata
1 rkl voita

Pohja:Voitele ja korppujauhota irtopohjainen vuoka. Sulata kattilassa voi, paloittele suklaa sekaan. Sekoita. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi.
Lisää suklaavoiseos. Vatkaa valkuaiset vaahsoksi ja nostele marenki varovasti taikinaan. Paista
pohja 175asteessa jotakuinkin 45 minuttia, kunnes reunat ovat täysin kypsät ja kakku keskeltä hieman kostea. Anna jäähtyä.
Täyttäminen: Leikkaa kakku kolmeen osaan, kostutapohjat kevyestu mehulla tai maidolla. Levitä pohjille kermaavaahtoa, vadelmia ja banaaninviipaleita. Anna kakun maistua mieluiten seuraavaan päivään jääkaapissa.
Kuorrutus: Keitä kermaa ja sokeria kattilassa hiljalleen noin 15 minuuttia. Lisää voi ja paloittele suklaa joukkoon. Jäähdytä ja kaada kakun päälle. Koristele.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Piparkakkumökki



Niinkuin joulukin tulee joka vuosi uudelleen niin täytyy joka vuosi tehdä myös piparkakkutaloja. Uusin ideoin ja innoin. Tarkoituksena oli tehdä mansardikattoinen huvila, saman tyyppinen kuin Lingrenin kirjojen talot. Pipareiden koristeleminen on aina yhtä kivaa. Kannattaa käydä katsomassa myös hesarin piparkakkutalokisan mökkejä.

tiistai 4. joulukuuta 2007

Joulukuista

" Kesäkummun pihakoivut ovat huurteesta liidunvalkoiset, ja halkovajan yläpuolella näkyy taivaalla aivan punainen aurinko.
- Tälläisesta ilmasta minä pidän, sanoo Marikki. Oikeastaan hän pitää kaikenlaisista ilmoista. Useimmat ilmat, ovat sellaisia, ettei hän ollenkaan huomaa niitä; ne ovat vain. Mutta tämä on sellainen ilma, jonka huomaa. Se on kaunis, suunnilleen samoin kuin sävel ja sanat saattavat olla kauniita, ajattelee Marikki; se tekee ihmisen kiltiksi."

"Juuri se hetki on ihana, jolloin laskee jalkansa kiiltävälle, tummalle jäälle ja koettelee miten luikasta se on. Voi, se on niin liukasta, että Marikki yhdellä kertaa liukuu melkein joen yli."

Astrid Lingrenin kirjasta Marikki

torstai 29. marraskuuta 2007

Appelsiini-kinuski leivokset



Siis niin, pyrkimyksenäni oli tehdä hienoja leivoksia pursotettuina, koriteltuina ja pienten leivospapereiden päälle asetettuina. Toisin kävi: koristelu vaiheessa oikeastaan kaikki mikä voi mennä pieleen meni pieleen. Tuloksena oli kyllä muutama kelvollinen leivos, mutta mutta loput laitettiin pakkaseen odottamaan arkista kahvihetkeä.
Maku oli kyllä oikein hyvä, ulkonäkö vaan ontui ja pahasti. Kuvissa kaikista kelvollisimmat.

Appelsiini-kinuski leivokset

Pohjana oli tavallinen vaalea kääretorttupohja.

Täyte ja päällys
1prk Creme Vanillaa
2 prk appelsiinituorejuustoa
5 liivatelehteä

Väliin lisäksi appelsiinimarmeladia

Koristeluun kinuskikastiketta ja kermavaahtoa.

Vaahdota Creme Vanilla ja lisää joukkoon tuorejuusto. Liuota liivakot kuumaan veteen ja kaada seokseen ohuena nauhana samaan aikaan voimakkaasti vatkaten.

Leivosten kokoaminen

Puolita kääretorttulevy ja kostuta toinen puoli vaikkapa maidolla tai Spritella.
Elvitä pohjalle ohuesti appelsiinmarmeladia ja sen jälkeen noin 2/3 täytteestä. Aseta toinen pohjalevy täytekerroksen päälle. Kostuta sekin. Levitä ohut kerros täytettä pinnalle tasaisesti.
Laita kinuskikastiketta muovipussiin ja leikkaa kulmaan aukko. Pursota pussista ohuita viivoja levyn päälle ja vetele tikulla viivoja pintaan Aleksanterin leivosten tapaan. (Kuvoita ei kuvan leivoksessa kunnolla näy, koska kinuskikastike oli liian ohutta ja ikäänkuin imeytyi pintaan:()
Leikkaa levystä halutun kokoisia leivoksia ja pursota laidat ja koristele muutenkin haluamallasi tavalla.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Jouluinen suklaamoussekääretorttu


Tässäpä jouluinen kääretorttu. Ohje on ollut muutama vuosi sitten jonkun sisustuslehden joulunumerossa ja se pulpahti yhtäkkiä mieleen. Tämä on todella vaivaton tehdä ja plussana se on oikein hyvää. Tässä tortussa yhdistyvät suklaan ja luumun maut.

Kääretortun pohja on siis tavallinen unelmakääretortun tumma pohja ja väliin on laitettu BlåBandin suklaamoussea ja luumuhilloa(samaa mitä joulutorttuihin).

Pohja:
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina pellille ja paista 200 asteessa n.5-10 minuuttia.
Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille tai vaihtoehtoisesti, jos et halua sokeroitua pintaa, astiapyyhkeen päälle. Anna jäähtyä hetki.

Täyte:
luumumarmeladia ehkä noin puolet purkista
yhden annospussin verran Blåbandin valmista suklaamoussea

Levitä marmelaadi levylle ja levitä sen päälle suklaamousse. Kääri rullalle. Anna maustua muutama tunti tai enemmän. Koristele.

torstai 22. marraskuuta 2007

Lumihiutaleet




Kun ei ole ihan vielä joulunaika, mutta melkein niin halusin kokeilla uusia lumihiutaleen muotoisia piparkakkumuotteja. En piparitaikinaan- vaan tein ihan tavallisen vaalean pikkuleipätaikinan ja painelin siitä erilaisia kuvioita. Mukavintahan siinä olikin sitten tuo koristelu. Jokainen lumihiutalehan on erilainen.

Vaalea Ihan Tavallinen Pikkuleipätaikina

200 g margariinia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
n. 6dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoittele vuorotellen jauhot ja neste taikinan joukkooon. Anna taikinan levätä vähintään tunti jääkaapissa. Kaulitse ohueksi levyksi ja panele muoteilla erilaisia kuvioita. Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia tai niin, että pikkuleivät saavat kauniin värin.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Aleksanterin leivokset



Tein vapaapäivän ratoksi Alesanterin leivoksia, koska olen aina ihastellut vaaleanpunaista sokerikuorrutusta. Ohje on Ei makeaa mahan täydeltä blogista löydetty:).
Tein itse vain puolet ohjeen määrästä.

Aleksanterin leivokset

500 g margariinia tai voita
250 g(n.3dl) sokeria
1-2 munaa
2tl vaniljasokeria
600-700 g (n.10dl) vehnäjauhoja

Täyte:
n. 2dl vadelmahilloa

Kuorrutus:
n. 1/2 pkt tomusokeria
n. 3rkl sitruunamehua
karamelliväriä
kaakaojauhetta

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja jauhot.
Levitä uunipellille, pistele haarukalla tasaisen paisto tuloksen saamiseksi. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Ohjeesta tulee kaksi uunipellillistä.
Levitä toiselle puolikkaalle vadelmahilloa ja aseta sen jälkeen toinen puoli varovasti toisen levyn päälle.
Tee kuorrutus. Ota pieni määrä tomusokeri sitruunamehuseoksesta erilleen ja värjää se ruskeaksi pienellä määrällä kaakaojauhetta. Levitä kuorrute leivoslevyjen päälle. Pursota ruskeata kuorrutetta nauhoina kuorrutetun levyn päälle ja vetele tikulla viivoja vielä märkään kuorrutteeseen.Kuvan koristelussa viivoja on vedetty tikulla joka toinen toiseen ja joka toinen toiseen suuntaan. Anna kuorrutuksen kovettua ennen leivoksiksi leikkaamista.

tiistai 20. marraskuuta 2007




Kada no Azumamro


Myrsky raivoaa
mutta pilvien yllä
jonne pauhina
ei kanna, siellä loistaa
kuu kaikessa rauhassa.


Sanetomo

Tulee ilta ja
mereltä kylmä tuuli:
pikkusaarilla
aallokon tuolla puolen
sataa ja sataa lunta.

Tuomas Anhavan suomentamaa japanilaista runoutta kirjasta Sateen ääni sillalla

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kankaita ja muuta




Ajattelin ommella jotakin kummitytölle nyt kun on aikaa, ei syntymäpäivä- eikä joululahjaksi vaan ihan muuten vaan. Ehkäpä teen pipon ja lapaset, jotka koristelen napeilla- jää nähtäväksi mitä syntyy.

tiistai 13. marraskuuta 2007

13. marraskuuta



Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.
Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken,
hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.
Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.
Näinkö se käykin, mietti Muumipeikko.
Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin.

T. Jansson

maanantai 12. marraskuuta 2007

Vadelma-MarianneChrush kakku

Päästään asiaan eli tein isänpäiväkakun. Päälle lisäsin kuvan ottamisen jälkeen vielä suklaaperhosia jotka tein aiemmin viikolla.Kokeilin kaikkea uutta kakkuun; suklaareunoja ja perhosia, uudella pursottimella pursottamista...

Pohjana kakussa oli tavallinen viiden munan sokerikakkupohja johon lisäsin ruokalusikan tummaa kaakaojauhetta, että sain tumman kakkupohjan. Paistaessani opin ettei kannata aukoa uunia paistamisen välissä. ( Kakusta oli tulossa komean korkuinen ja se lässähti kunnolla.)

Kokosin kakun vuokaan; väliin tuli kaksipurkkia rahkaa, purkillinen tuorejuustoa, reilu huiskaus Fazerin Marianne crushia ja 4 dl kermaa..hyydytin seoksen viidellä liivatelehdellä.

Päällä on vadelmia kiilteineen ja kermaa pursoteltu. Suklaalaitoja kokeilin ensimmäistä kertaa ja eivät aivan onnistuneet; ensi kerralla paremmin!

Tästä tämä alkaa

Uusi elämä on aloitettava juuri näin:
myrskylyhty palaa maston huipussa,
rantaviiva katoaa takana pimeyteen,
koko maailma nukkuu.


T.Jansson