torstai 24. huhtikuuta 2008

Parhaat mokkapalat mihin olet törmännyt


Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Samoin on mokkapalojen, mokkapiirakan, suklaapiirakan, mokkaruutujen ja mokkaneliöitten laita. Kaikilla meillä on omat versiomme mitä käytämme kun puhumme samaisesta leivonnaisesta, jota itse kutsun mokkapaloiksi.
Tämä ohje on varmaan useimmalle tuttu, mutta niin mukava nopea ja helppo ohje, että ansaitsee tulla esille myös blogissa. Ja ihan rehellisesti sanottununa parempaa ohjetta saat hakea, jos pidät kosteasta ja mehevästä, suklaisesta mokkapiirakasta.
On tosiaan ollut aika piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkästi taukoa päivittelyissä, mutta enpä ole kerennyt leipoakaan;
muut kiireet ovat vieneet ajan. Toivottavasti kohta taas enemmän aikaa leipoa ja kokeilla reseptejä.

Tämän ohjeen alkuperää on vaikea jäljittää, kulkenut perimätietona jos useita vuosia:)Mahdollisesti muokattu vielä paremmaksi matkan varrella. Koristelusta innostuneena tein päällyksen koristelun samalla tavalla kuin Aleksanterin leivoksiin tehdään. Olen jotenkin jäänyt koukkuun tuon tyyppiseen koristeeluun. Sen huomaa kun selailee vähänkin läpi leipomuksia..helpolla kivan näköistä, se ehkä syy.

Parhaat mokkapalat mihin olet törmännyt

Pohja
5dl sokeria
5dl jauhoja
2tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa

1tl suolaa
2 1/2dl vettä
200g margariinia
3-4rkl kaakaojauhetta

1dl piimää( tai maustamatonta jogurttia, maitoa tai vahvaa kahvia)
2 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet keskenään (sokeri, jauhot, vaniljasokeri ja sooda). Kiehauta margariini, vesi, kaakaojauhe ja suola- seos. Yhdistä jauhoseos ja kaakaoseos. Lisää tämän jälkeen joukkoon 1dl piimää ja kun taikina on tarpeeksi jäähtynyt sekoita joukkoon kananmunat. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta sen jälkeen.

Kuorrute
100g margariinia
2rkl maitoa
1 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria

Kiehauta aineet ja lisää sen jälkeen joukkoon tomusokeria kunnes kuorrute on sopivan vahvuista levitettäväksi piirakan päälle.

137 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hyvää tuo on.:) mutta tarkastappa kuorrutusohje.

Eve kirjoitti...

kiitos tarkistamisvinkistä:)Itse tulee sokeaksi omille teksteille..

Anonyymi kirjoitti...

Jamjam...varmasti nannaa :P

Anonyymi kirjoitti...

Makeannälässä kokeilin tätä, ja kyllä oli hyvvää suklaapiirakkaa, joksi sitä meillä kutsutaan. ;) Mutta kiitokset ohjeesta, teen varmasti toistekin kun oli nopea ja helppo tehdä, vaikka neljä muksua kitisi jaloissa. =)

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko tällä ohjeella pellillinen piirakkaa, vai minkä kokoista vuokaa käytän?
Kuulostaa sen verran hyvältä että kokeilen tätä kyllä heti kun tämä asia selviää. :)

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan nyt Sinille, kun ei bloginpitäjä itse varmaan ole huomannut, eli mulla ainaki tuli pellillinen ja tuli ihan hyvän paksunenki. Eli riittää kyl pellilliseen noi määrät.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi herkkua! Mieheni, joka ei todellakaan ole mokkisfani, kehui näitä mokkapaloja maasta taivaaseen. Kiitos, kun olet olemassa - ja laittelet näitä arkipäivän pelastavia reseptejä tänne ;-)

T. Eppu

Eve kirjoitti...

Anteeksi, kesällä ei ole aika riittänyt eikä oikeen ole ollut mahdollisuuksiakaan päivittää blogia, mutta lupaan, että kun syksy saapuu ja pääsen taas asettumaan päivitän ahkerammin ja ehdin vastailla kommmentteihinnekin:DKiitos m. kun vastasit sinin kysymykseen, ohjeesta todellakin tulee pellillinen piirakkaa.Kiitos kovasti kehuista, ne antavat aina lisäpotkua blogin pitämiseen!:D

Anonyymi kirjoitti...

aivan mieletön resepti! Kiitos! Leivoin luokkakavereille kouluun ja kaikki halusi reseptin itselleen!

Anonyymi kirjoitti...

Tein tällä ohjeella pohjan pakkaseen odottamaan vieraita, joten lopullisesta mausta en vielä kommentoi :) Vieraiden ilmottautuessa sitten voin vain kuorruttaa mokkapalat. Mutta kerro, mitä tuo valkoinen on kuorrutuksessa? Näyttää todella nätiltä, joten voisi itsekin keksiä tällaisia uusia koristelutapoja!

Eve kirjoitti...

Kiva, että muutkin pitävät mokkapaloista;)!Kuorrutteen olen koristellut tavllisella tomusokeri+vesitahnalla, jonka spritsasin muovipussista tumman kaakaokuorrutteen päälle.Spritsasin vaakaviivoja levyn pälle kun molemmat kuorrutteet eivät olleet vielä hyytyneet ja vedin tikulla säännöllisin välimatkoin, jolloin sain aikaseksi Aleksanterin leivoksille tyypilisen koristelutavan.
Itse tein viime viikonloppuna samaisia mokkapaloja mutta varioin niitä hieman. Lisäsin taikinaan 1,5tl piparminttuaromia ja kuorrutteen päälle rouhin pätkis-suklaata; minttusuklaapiirakkaa!:)

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän meni pieleen, kun taikina ensin näytti kohoavan uunissa hienosti, mutta sitten lässähti ja jäi todella ohueksi? Tuli jotenkin pureskeltaessa hieman purkkamaiseksi?

Makuun ei onneksi vaikuttanut, todella hyvää pienestä takaiskusta huolimatta. Tein mokkapaloja ensimmäistä kertaa. Eikä tuo ulkonäkö ja purkkamaisuus nyt niin haitannut, kun avokin kanssa napsittiin se parempiin suihin. :p

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanaa, mehevää ja herkullista! Ja helppo. Ensin kyllä epäilytti sokerin ja jauhojen valtava määrä, mutta onneksi jatkoin eteenpäin ohjetta :-)

Anonyymi kirjoitti...

eikö tuu munia ollenkaa??

Eve kirjoitti...

Kyllä tulee, 2kappaletta, lukaseppas ohje tarkemmin läpi:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Ohje! Tykkään tosin vimakkaasta mausta myös kuorrutteessa, joten korvasin ohjeen kuorrutteen tutummalla mokkapalojen kuorrutteella johon tuli 5 rkl kahvia, 50g margariinia, 2 rkl kaakaojauhetta, 2 tl vaniljasokeria ja tomusokeria n. 4dl.

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko lisätä "raaka-ainelistaan" kaikki ne ainekset, joita tarvitaan? Turhan paljon tuli ikäviä yllätyksiä, kun herkkua tehdessä luki ohjetta eteenpäin. Enpä tajunnut kananmunia tai tomusokeria, kun niistä ei ollut aiemmin mitään mainintaa.

Eve kirjoitti...

Jeps, voin kyllä selkeyttää ohjetta:)Kannattaa kuitenkin aina ennen kuin aloittaa leipomisen lukaista ohje kokonaisuudessaan läpi ettei tule yllätyksiä!:)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy tulla hehkuttamaan tätä ohjetta! :) Testasin huvin vuoksi tehdä toisella ohjeella mokkapaloja ja nämä veivät kyllä voiton 100-0. Ensi kerralla käytän vain enemmän kahvia tuomaan hieman enemmän mokkamaista makua. Suosittelen! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti parhaat mokkapalat, mitä olen maistanut!! muutin sen verran, että korvasin veden kahvilla ja kiertoilmauunissa paistoin 185 astetta ja 18 min. Tulos aivan täydellisen mehevä torttu! ja kannattaa muistaa että kuorrute lämpöisenä jäähtyneen tortun päälle,niin ei "leikkaa"
Kiitos mahtavasta ohjeesta! T: chef-71

Anonyymi kirjoitti...

AIVAN ÄLYTTÖMÄN IHANAA!! En todellakaan ole ikinä maistanut näin hyviä mokkapaloja, tämä on kyllä ehdoton ykkönen! Kiitos todella paljon reseptistä. :)

Tanja kirjoitti...

Kiitos reseptistä!

Aion tehdä näitä lauantaisille 3-kymppisilleni:)

Anonyymi kirjoitti...

Piti kokeilla tuon nimen houkuttelemana :) Oikein hyvää tuli! Sopiiko sinulle, että julkaisen oman toteutukseni reseptistä blogissamme (http://susipari.vuodatus.net)? Alkuperäiseen lähteeseen viitaten tietysti...

Eve kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Eve kirjoitti...

Mukavaa, että muillekin maistuu:D
Anonyymi: Sopii hyvin, että julkaiset omassa blogissassi:)

piparminttu kirjoitti...

hei!

kokeilin eilen tätä reseptiä tupla-annoksella, ja hyvää tuli! kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Oi nam miten herkullisen näköisiä.. Mutta eikö tosiaan kuitenkaan tule kahvia kuorrutteeseen? Eikö mokkapala nimi liity yleensä tähän kahvikuorrutteiseen suklaaleivokseen?

Anonyymi kirjoitti...

Taikina näytti tosi omituiselta ja kananmunat eivät meinanneet ensin sekoittua taikinaan. Näytää hyvältä. Kuohkea on. Emme voi vielä maistaa kun kaikki eivät ole paikalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taivaallisesta mokkapala ohjeesta :D
Tällasta olen etsinyt jo kauan..

Anonyymi kirjoitti...

Loistava ohje!!! Käytin margariinin sijasta normaalisuolaista voita, suolaa ei olisi kannattanut lisätä voin suolaisuuden takia.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Minulla tuo taikina ei oikein riittänyt pellilliseen, vaan pohjasta tulia aivan läpyskä! Käytössäni on Siemensin 58litrainen erillisuuni, joten onkohan siinä sitten ratkaisevasti isompi pelti? Sinänsä ikävä takaisku, kun kokeilin ohjetta ensimmäistä kertaa, tarkoituksenani leipoa synttäritarjottavat neljällekymmenelle (tuplataikina kahdelle pellille)...
t.Sanna

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin ja teen uudelleen. Parasta.

minä kirjoitti...

Paljon tuota tomusokeria tuohon kuorrutukseen tulee?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää on, kiitos reseptistä! Nimensä veroisia tosiaan ovat. : ) Kämppiskin tykkäsi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos loistavasta reseptistä,joka helppoutensa lisäksi on mielettömän hyvää!!!Vaniljan ystävänä lisäsin sitä pohjaan ja käytin myös kuorrutuksen maustamiseen. Olen elämäni aikana tehnyt mokkapaloja ainakin viidelläkymmenellä erilaisella reseptillä,mutta nyt löytyi paras:-)

tuitu kirjoitti...

Kiitos aivan loistavasta ohjeesta. Meillä on kahtena iltana poikaset (9-vuotta ja 11-vuotta)tehneet tällä ohjeella (piimä on vaihdettu kermaviiliin, margariini voihin ja kuorrutteen tomusokeri on mansikkatomusokeria) ja ne on olleet kaikkein parhaimpia mokkapaloja mitä mä olen ikinä elämässäni syönyt :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan taivaallisia mokkapaloja! Ihan kuin jossain hienossa kahvilassa, uskomatonta, että tälläinen tumpelokin pystyy häikäisemään leipomuksillaan:)Helppo ja nopea ohje. Kiiiiitos sateisen sunnuntain herkkuhetkestä:)

Anonyymi kirjoitti...

hei te joilla on ollut ongelmia lätistymisen kanssa: ohjeessa on soodaa, jolloin piimä tai jugurtti ovat oikea vaihtoehto (kahvia mukaan halutessaan voi laittaa veden asemasta kahvia) koska sooda ei toimi ilman vastaavaa maitotuotetta. jos haluaa tehdä maidottoman version, pitää käyttää leivinhauhetta ja sitä tulisi varmaan vähän enemmän, ehkä nelisen teelusikallista tämän kokoiseen taikinaan voisi olla sopivasti.

oli kyllä helppo ja nopea tehdä, maistettu ei vielä oo mut hyvältä tuoksuu! mitä muutakaan voi odottaa, kun laittaa googleen hakusanaksi "parhaat mokkapalat"..:)

Hayden kirjoitti...

http://hayden-tmtc.blogspot.com/

Thank you!

Anonyymi kirjoitti...

Mulla tuli komean paksu pohja, mutta kokonaisuudessaan maku oli jotenkin mitäänsanomaton. Päälimmäisenä oli makeus, mutta muuten en saanut normaalia mokkapalan makua :(

Eija kirjoitti...

Tuli tehtyä perjantaina ja ei voi kieltää: TULI TOOOOOSI HYVÄÄ! Vein kavereillekin ja sain kovasti kehuja. Mies kehui myös ja viipyili jääkapilla useaan otteeseen makustelemassa :) Kiitos reseptistä!

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa HERKULLISTA! Kerrassaan mahtava ohje, kiitos! Tämä menee oitis mun pöytälaatikkoon! :)

Anonyymi kirjoitti...

Positiivisten palautusten tulvasta johtuen, ajattelin testata ohjetta kuola suusta valuen. Pettymys oli valtava, näistä "mokka"paloista tuli kyllä aivan hirveitä. Roskiin meni koko pellillinen :( Aivan järkyttävän makeaa, ei saattanut syödä.

Anonyymi kirjoitti...

Suklaatorttua:)
Korvasin osan tomusokerista sokerillisella kaakaojauheella ja maidottoman version sain kun korvasin maidot kahvilla.

Inkku Järvenpäästä

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin pettymys oli valtava, sillä kyseiset mokkapalat ovat aivan törkeän makeita ja pienestä 2*4 cm palasta tulee jo niin oksettava olo että tekisi mieli heittää roskiin. Suosittelen tekemään jollain perinteisemmällä reseptillä, johon ei tule noin montaa desiä sokeria!

Anonyymi kirjoitti...

...heitän myös reseptin roskiin :/

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki ei tykkää makeasta toiset taas sitä rakastavat ja itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Todellista herkkua tuli!
Ainoa pieni miinus oli että kuorrutte jäi liian rasvaisen oloiseksi, mutta tämä oli luultavasti oma mokani kun en tarpeeksi tomusokeria laittanut.

Anonyymi kirjoitti...

Nää ei muuten teknisesti ottaen ole MOKKApaloja, kun tähän kyseiseen ohjeeseen ei kahvia kuulu.

Oikeisiin mokkapaloihinhan laitetaan vähintään kuorrutteeseen reilun desin verran vahvaa, mustaa kahvia.

Anonyymi kirjoitti...

AH miten HYVÄÄ!! Olen itsekin kokeillut lukuisia mokkapalareseptejä "sitä oikeaa" etsien ja tämä oli kyllä ehdottomasti paras minkä olen löytänyt! etuna myös helppo toteutus ja takuuvarma tulos:) Tein yhden erän missä käytin pohjassa maustamatonta jogurttia ja toisen missä vahvaa kahvia ja omalta osaltani voin sanoa, että kyllä kahvi teki paremman säväyksen. Makean ystävänä tein kuorrutteen kaksinkertaisena, jotta kuorrutetta varmasti riitti koko piiraan leveydelle ja hyvin näytti maistuvan myös vieraille. Kiitos loistavasta ohjeesta ja hyvää joulua! -Anna-

Anonyymi kirjoitti...

tarkentaa vois ohjeita vähä:/

Anonyymi kirjoitti...

Olipas hyvä ohje, nannaa tuli masun täydeltä. Jätin yhden desin sokeria pohjasta pois, niin ei tullu niin äklön makeeta. Kuorrutteen tein voista ja maussa sen eron huomaa=D Kiitos kiitos..teen varmasti toistekkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä mielettömän hyvästä ohjeesta. Muutaman kerran sitä tarjonnut jo ja saanut kovasti kehuja! Yksi parhaimmista ja helppo tehdä, kiitos!
Miu

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kiitellä,tänään tämän reseptin löysin ja piti heti testata.Aiemmin olen tehnyt niitä perinteisiä mokkapaloja joihin sitä kahvia tulee,mutta ei ole näin jumalaisen hyvää tullut :) Ensimmäisen kerran onnistuin täydellisesti tämän leivoksen kanssa!Ja vielä helppoja tehdä.Valtavasti kiitoksia!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä ohjeesta! Olen tällä jo ennenkin tehnyt, mutta nyt taas. Ja kehuja tulee :) Myös ns. perinteisiä mokkapaloja paljonkin tehneenä täytyy sanoa, että tämä vie voiton 6-0! Olen kavereillekin vinkannut ohjeestasi, myös he kehuneet. Namnam!

Sara kirjoitti...

Kiitos hyvästä ohjeesta! Löysin blogisi tänään ja tulen taatusti tänne toistekin hyvien reseptien perässä! :)

Mikael kirjoitti...

Hei! Löysin blogisi ja kokeilin tehdä näitä mokkapaloja, onnistui hyvin ja kutsuin uuden työnantajan ja työkaverin käymään iltakahvilla, taisin tehdä heihin hienon vaikutuksen, kun kehuivat mokkapaloja maasta taivaisiin! :)) kiitos ohjeesta kovasti! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavia mokkapaloja! Parhaita ikinä maistamiani, oma resepti vaihtuu nyt kyllä tähän. Kiitokset vielä!

elviira kirjoitti...

Pohjasta tuli herkullinen (vähensin sokeria kolmeen desiin, veden tilalle vahvaa kahvia), mutta kuorrutus ei ollut etsimäni, liian makea (nesteen vaihdoin vahvaan kahviin).

Kiitos kuitenkin ohjeesta!

Anonyymi kirjoitti...

tais tulla vähän eteismatto kun tuolla ohjeella teki

Anonyymi kirjoitti...

Minun pohjani näyttää taas rappurallilta. Eikö yleensä pohjan pitäisi olla kuohkea, tuo oli uunista oton jälkeen tiivis ja lättänä.

tiitiäinen kirjoitti...

Taidan testata tänään.
Pikku korjauksen juttusi kaipaa, eli mokkapalat ja suklaapiirakkahan eivät ole sama asia.
Mokkapaloissa on yleensä kuorrutuksessa vahvaa kahvia. Suklaapiirakassa taas kahvia ei usein ole.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäsin kuorrutteeseen vielä hieman pikakahvijauhetta, suosittelen!

Unknown kirjoitti...

Olen törmännyt tähän ohjeeseen aiemmin mokkapaloja tehdessäni, mutta kuitenkin sivuuttanut sen kun piti kiehautella litkuja sun muita, ja olen tottunut siihen perinteiseen leivinjauheella kohotettuun lättänäpohjaan. Nyt kuitenkin kokeilin tätä viikonloppuna, kun oli saanut niin paljon kehuja ja yhdyn itsekkin suosittelijoiden joukkoon. Pohja oli ihanan kuohkeaa ja kosteaa, juuri sellaista olen hakenut, mutta en aikaisemmin löytänyt. Kuorrutteen väsäsin sitten omien oppien mukaan, joten siitä en osaa sanoa, mutta kyllä tämä oli muuten paras ohje ikinä. En aio kokeilla enää muita ohjeita, this is it!

Anonyymi kirjoitti...

Jos nämä ovat parhaat mokkapalat mihin olette törmänneet, sen pahempi teille (vai mokkapaloille? onko ylipäätään olemassa herkullisia mokkapaloja?). Tosin jos tykkää veteen keitetystä kaakaosta, tykkää varmasti näistä. Mutta voi, vesi kirjaimellisesti vesitti maun... Uskon, että maito olisi ollut parempi vaihtoehto, mene tiedä, itse en taatusti aio enää tätä reseptiä kokeilla. Ja missä mokka? Kaakao kun ei vielä tee mitään "mokaksi" (mokapalat?). Espresso toisi mokan ("mokka") häivähdyksen, mutta kahvi oli esitetty reseptissä vaihtoehtona. Voi voi...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä mokkapalaohjeesta.
Aikuiseen makuun tämä on monen mielestä ylimakeaa, mutta riittäähän sitten pienempi pala :) Ja ainahan sitä voi vähentää sokerin määrää ...

Mutta etenkin lasten mielestä tämä on HUIPPUhyvää, johtunee makeudesta ja kahvin puutteesta.

Koulun kahvilapäivinä tämä myydään aina ensimmäisenä loppuun:)

Anonyymi kirjoitti...

Pakko mennä testaan kun kaikki on kehunu :)

Anonyymi kirjoitti...

pohja juuri uunissa..ostin ihan tätä varten piimääki..saa nähä ovatko noin hyviä kun täällä hehkutetaan, toivottavasti!

Anonyymi kirjoitti...

käytetäänkö tavallista kaakaota vai aitoa

Riina kirjoitti...

Tämähän on siis Masaliisa =) Aivan mielettömän hyvää! Aiemmin tehnyt näitä muna-sokerivaahdolla, mutta tämä ylitti kaikki odotukset. Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kokeilin ohjetta, mutta meillä ei ollut niin pidetty, kuin tavallinen. Pelliliseen piirakkaa täytteen määrä oli liian pieni, mutta kivahan kaikkea on kokeilla, sitenhän ne löytyy ne omat suosikit.

Mari kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa, että paras resepti jota olen tähän mennessä käyttänyt! Yleensä tykkään eniten kuorrutteesta, mutta tässä tuo pohjakin on todella hyvää. Kuorrutteeseen jouduin tosin käyttämään mansikanmakuista tomusokeria kun ei ollut tavallista, mutta ihan hyvä tuli kun laitoin vielä maidon tilalle kahvia :) Suosittelisin tätä reseptiä omasta puolestanikin!

Anonyymi kirjoitti...

Hups, kakku valmis ja uunista tuoksuvana ulos... ihmettelin, et mitä ihmeen klönttejä tuli sekaan, kunnes tajusin käyttäneeni vahingossa sämpyläjauhoja :) Mutta toimii siis näinkin!!! Tosi hyvää on, vaikei vielä oo kuorrutusta päällä!!!

Anonyymi kirjoitti...

kokeilin tätä ohjetta..ensimmäisestä satsista unohtui maito ja muna pois; niistä tuli kuin karkkia,sitkahtavaa ja makeaa! toinen yritys ja tulos oli tosi murea ja pehmeä leivonnainen= ) Taidan unohdella vastaisuudes enemmänkin sillä oli ne sen verran hyviä....=)

Anonyymi kirjoitti...

Naminam! Minä kokeilin lisätä kuorrutteeseen ripauksen chilijauhetta, tuli aivan ihania chili-suklaaleivoksia!!!

Anonyymi kirjoitti...

Korvasin kuorrutteessa kaakaojauheen daim-cappucino jauheella ja namia tuli siitäkin!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaanko noi kananmunat sellasenaan sekaan, vai pitääkö ne ensin vatkata vaahdoksi?

Anonyymi kirjoitti...

ensimmäiset mokkapalat ja katselin huolestuneena taikinaa mutta siitä tulikin mahtava :) ja suuri suosio ulkomailla :)

Anonyymi kirjoitti...

MUlla ei ollut kaakaojauhetta niin korvasin 1tl jauhetta 1/2 dl Dolphin suklaalastuilla. Megaherkku! Ja laiton kahvia vain kuorrutteeseen maitotilkan tilalta..

Anonyymi kirjoitti...

tää on vaan ihan loistava ohje! nykyään teen masaliisan vallan tällä ohjeella ! =)

Pauliina kirjoitti...

Todella hyvä resepti, kiitos!

Katriina kirjoitti...

OIJJOI ku ihania! Leivoin tupareihin ja yllätin kaikki! Kaikki tykkäsi ja kehuivat maastataivaaseen :D Sain loistaa hyvänä leipurina, vaikka reseptin mukaan vain tein. KIITOS OHJEESTA!

eeva kirjoitti...

Ihan hyvää, paitsi että jouduttiin laittaan viiskertanen annos sokeria ja jauhoja, maito unohtu kauppaan eikä keitetty mitään. :D laskettiin et yhessä pellillisessä on lähemmäs 6000 kaloria :D ja ihan löllöö tuli :D moeistä ei kyllä taida tulla kokkeja isona. T. 2 seiska-luokkalaista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi namijeejee kun tuli hyviä mokkapokkapaloja reseptilläsi! Suuri kiitos sunnuntai-illan herkkuhetkestä jonka tarjosit :-) Toivottavasti jaksat päivitellä blogiasi ja lisäillä uusia kutkuttavia, vedet kielelle nostattavia reseptejä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Epäilin hieman tätä reseptiä mutta pakko oli kokeilla ja yllätyin iloisesti, tosi hyvää tuli! Epäilin että riittääkö 2 munaa ja soodaakaan kun ei ole tullut pitkään aikaan käytettyä. Mutta hyvin toimi 2 munaa ja annettu määrä soodaa. Vaihdoin piimän kermaviiliin ja veden vaihdoin kevytkermaan (10%) 2dl ja 0,5dl kahvia. Sokerin vähensin 4dl:aan. Kuorrutteen tein tuplana mutta tuli normi pellilliseen vähän liiankin reilusti ja siksi sikamakeaa, joten ensi kerralla teen vain 1,5 kertaisena. Tein pohjan leivontamargariiniin ja kuorrutteen voihin ja hyvää tuli näin. Pinnalle sitten vielä reilusti nonparelleja! Hyvää on ja jääkaappikylmänä parhaimmillaan!

Anonyymi kirjoitti...

Maistuu jauhoilta ja sokerilta, ei tekemisen arvoinen. Heitin taikinan sekaan persikanpaloja, onneksi. Ei olisi muuten ollut kummoinen, todellakin vaatimaton "mokaton" mokkapala.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mielettömän hyviä ja paljon kehuja tuli, tosin kuorrutteen tein oman ohjeen mukaan :)Kohosi uunissa hyvin ja lopputulos oli täydellinen. Kiitos tästä huippu reseptistä, tällaista on kaivattu!

just juu kirjoitti...

sinua halaan hyvästä ohjeesta!

Anonyymi kirjoitti...

Minunkin oli kokeiltava ohjetta kun niin paljon oli positiivista palautetta saanut!! Piimän sijaan kreikkalaista paksua jogurttia. Ja veden sijaan punaista maitoa. Margariinin sijaan oikeaa voita. Sokeria desin verran vähemmän sillä tiedän että liian imelät leipomukset jäävät itseltäni syömättä, mies kyllä söisi kaiken!! Niin ja kuorrutteeseen maidon tilalle kahvia, tein sitä 1,5 kertaisen määrän ja oli juuri sopiva! :) Tosi helppo ohje, ei tuon helpommaksi enää leipominen tule! Mokkapalat ovat nyt jäähtymässä, en malta odottaa että pääsen maistelemaan ;) Kiitos loistavasta ohjeesta!

Anonyymi kirjoitti...

Tamperelaisessa oli ohjeesi ja kyllä tuli hyvää helpolla! Maistuu lapsillekin kun ei ole kahvia. Muitakin herkkuja blogistasi löytyi:)

Anonyymi kirjoitti...

Taidan leipoa pojan 3 v synttäreille! :-) uskaltaiskohan murskata After Eight suklaata taikinaan tuomaan mintun makua? Toimisikohan?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä! Nimensä arvoinen resepti!! Laitoin kahvia vähän enempi ja leivinjauhetta myös.. Kohosi hyvin ja maku on taivaallinen!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Nämä mokkapalat ovat TODELLA aivan omaa luokkaansa! En ole koskaan saanut tai tehnyt parempia! Kuorrutuksen ohje vain hämää. Eikö, jos leivosta kutsutaan mokkapaloiksi, siihen tulisi laittaa kuorrutukseen kahvia? Itse teen kuorrutuksen niin, että laitan 75-100g voita, 3-4 rkl VAHVAA kahvia, 1 rkl kaakaojauhetta, ja n. 3/4 osaa tomusokeripaketista. Mutta, kyllä on hyvä resepti! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä on muuten oikeesti paras mokkakakku! Oon jo monta kertaa tehnyt tämän sivun ohjeilla niin juhliin kuin lastenkin iloksi, kaikki kehuvat!

Anonyymi kirjoitti...

Omaa luokkaansa, karmeimman makuinen mokkapala mitä olen ikinä syönyt!
Suurin virhe oli varmaan käyttää sitä vettä kun muuta ei ollut. Inhoan ällömakeaa, mutta tuossa pohjassa ei maistunut tasan muu kuin vähän kahvi ja jauhot (oikeasti 5 dl??)! Syömättä jää ja harmitus on suuri, olisi pitänyt vaan tyytyä niihin vanhoihin ja oikeasti hyviksi havaittuihin resepteihin vaikka ne huomattavasti vaikeampia ja työläämpiä ovatkin.

Anonyymi kirjoitti...

^ Tarkoitin siis vettä tuohon margariini (korvasin voilla) kaakao keitokseen, mutta eihän siinä muuta vaihtoehtoa ollutkaan vaikka toisin muistelin. Sitten laitoin kahvia kun jugurttia ei ollut. Ei toiminut tuo. Pitäisi olla vähintään maitoa + kahvia tai sitten vettä + jotain muuta kuin kahvia.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kyllä kokeilla tätä tänään ! täytyy vai nensin käydä kaupassa vähän tarvikkeita ostamassa (: on sitten huomista varten jotain tarjottavaa vieraille :) -hellu

Mimi kirjoitti...

Aivan uskomattoman hyvää... omnomnomn <3

Jolanna kirjoitti...

Etsin idioottivarman mokkapalan ohjetta ja päätin kokeilla tätä :D korvasin tosiaan piimän kahvilla ja tuli ihanan pehmoisesti kahvisen makuista. Paras taikina, joskin sokeria voisi hieman vähentää. Jopa kaverini jonka mummo on superleipuri, kehui että on lähes yhtä hyvää!

Nanne - Elämää Koivurannassa kirjoitti...

Allekirjoitan tuon otsikon, ehdottomasti parhaat mokkapalat IKINÄ!
Kiitos ohjeesta, linkitin sen myös omille sivuilleni, laitoin tietenkin sinun blogisi lähteeksi.
Muutenkin mahtava blogi sinulla!! :)
Mukavaa syksyn jatkoa!!

Eija kirjoitti...

Monettakohan kertaa teen näitä illan istujaisiin ja aina katoaa tämä piirakka ekana pöydästä! Eikä tämä ole ällömakea :)

Nennz kirjoitti...

Tein näitä tänään, tuli todella hyviä! Linkitin tämän ohjeen blogiini :)

Anonyymi kirjoitti...

Vähensin hieman sokeria taikinasta ja 1,5 kertaiseen kuorrutteeseen nesteenä kahvi. Paras säväys oli vielä Meiran lakritsiströsseli pinnalla. Ja huomasin saman kuin moni muukin: nämä olivat erityisesti miesten makuun.

Unknown kirjoitti...

En ole suklaan ENKÄ mokkapalojen suuri ystävä, mutta tämä piirakka on aivan yliveto! Reseptin kahvittomuus sai aikanaan kokeilemaan tätä! Ja ehkä tuo ainesten keittäminenkin antaa sen oman säväyksensä makuun. Olen tehnyt jo useamman vuoden ajan tällä reseptillä, ja aina on kelvannut myös vieraille!

Maiju kirjoitti...

todellakin THE mokkapalat! aivan törrrrrkeen hyviä :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyä ohje, josta olen tosin hieman sokerin määrää vähentänyt! Tänään heitin sekaan vadelmia ja kuorrute päälle niin jo on herkkua!

Anonyymi kirjoitti...

Olen tehnyt tällä ohjeella, mutta hieman muokattuna monta kertaa mokkapaloja. Pohjasta olen jättänyt desin sokeria pois ja veden tilaale pohjaan laittanut maitoa. Piimän sijasta aina maustamatonta jogurttia. Ihmettelen vain, kun kaikki moittii, ettei ole mokkapalojen ohje... Ohjeessahan lukee, että pohjaankin voi laittaa vahvaa kahvia ja kuorrutteen maidon korvata kahvilla. Itse, kun en kahvia juo, niin en sitä mihinkään leivonnaiseen myöskään laita... Niin ja todella hyvää tulee ja ohjetta jaettu eteenpäin...

Anonyymi kirjoitti...

Jos pohja on tehty pellilliseen niin kuorrute ei riitä millään siihen,ei puoliksikaan.Tein tuplatriplasatsin eikä siltikää riittäny !!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan loistava ohje! Vaikken piimän ystävä muutoin olekaan, tässä pohjassa se maistuu ihanan pehmeästi. Tuosta pohjasta tulee mieleen jokin äitini aikoinaan leipoma herkku, mutta en vain saa päähäni, että mikä.

Kuorrutteesta tuli todella makeaa, mutta todennäköisesti käytin hiukan liikaa tomusokeria. En malttanut odottaa kuorrutteen jäähtymistä, joten tein siitä valmiiksi todella paksua :)

Kiitos mahtavasta ohjeesta, tämä todellakin pääsee reseptikirjaani!

Anonyymi kirjoitti...

Todella hyvää tuli. Tein taloyhtiön pihatalkoisiin ja kaikki kiitteli. Reseptiä voi kuulemma laittaa jakoon. :P
Vähän kyllä vatkasin munia, jotta varmasti tulee kuohkeeta ja piimän sijaan käytin 1dl kahvia.
Kiitos reseptistä!

Anonyymi kirjoitti...

Tästä on tullu nyt parin vuoden aikana mun luotto-ohje. On tullu tehtyä niin usein että osaan sen unissakin ulkoota, ja moni kyselee sen perään. Nyt piti tulla kiittämään �� Miljoonasti kiitos siitä että oot tehny musta superleipurin!!! Tätä parempaa ohjetta ihan tosissaan ei ole olemassa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hej.
Ohje kuullostaa hyvältä, mutta tähän ei tule leivinjauhetta ollenkaan mitä normi mokkapaloihin tulee!?

Anonyymi kirjoitti...

Tähän ei tule leivinjauhetta, koska sen tilalla on sooda.

Sansumaarit kirjoitti...

Hei!
Ensimmäistä kertaa tätä reseptiä kokeilin, ja heti pääsi mun "Parhaat reseptit" -vihkoon :) Piimän sijasta käytin luonnonjugurttia, enkä kahvia laittanut ollenkaan taikinaan tai kuorrutteeseen. Aivan mahtava koostumus, taivaallisen pehmeä ja suussa sulavaa, ja maku fantastinen (käytin vaniljasokerina Bourbon-vaniljasokeria). Jugurtin lisäämisen jälkeen sekoitin puuhaarukalla taikinaa niin kauan, että oli jäähtynyt tarpeeksi munien lisäämistä varten. En tiedä, että vaikuttiko tämä koostumukseen, mutta aion ensi kerralla tehdä samoin. Kiitos reseptistä, seuraavaksi testiin minttusuklaaversiona :)

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen kokeilemann tätä ohjetta, oli nimittäin aivan kertakaikkisen täydellinen! Tästä tuli suosikkiresepti meidän perheessä :) Kiitos reseptistä!

Anonyymi kirjoitti...

Olen nyt kolme kertaa leiponut näitä lyhyen ajan sisään. Ihan mahtavia ja meheitä ovat. Kehuja vain satelee. Kiitos reseptistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on tosiaan hyvä ohje! Sokerin määrän olen vähentänyt neljään desiin, samoin jauhot ja vaihtanut ne kokonaan hiivaleipäjauhoihin. Teen mokkapalat pienempään vuokaan, jolloin niistä tulee vahvempia ja mehevämpiä, enemmän leivosmaisia.

koivuhiiri kirjoitti...

Vuosi vuoden jälkeen palaan aina tän reseptin ääreen, kun haluan hyvää! 😋

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

tämä resepti on todella herkullinen, käytämme sitä usein.

Siitä voisi mainita, ensimmäisen herran kommentti on harhaanjohtava. Kuorrutusohje toimii eikä sitä tarvitse tarkistaa. Kuorrutuksia voi tehdä monella tavalla ja moneen eri makuun, tuorejuustolla, vedellä, ilman voita, kermalla, jne. Mitään oikeaa tai oikeaoppista sekoitusta tuskin voi sanoa olevan olemassa. Aloittelijalle se kommentti voi olla hankaloittava, kun se antaa olettaa, ettei kuorrutusohje toimi ja aloittelija voi lähteä hakemaan korvaavaa ohjetta. Voisikohan ehkä jopa sen ensimmäisen kommentin vaikka poistaa?

Anonyymi kirjoitti...

Munkin mielestä paras mokkapalaresepti ikinä. Tosin laitoin puolet vähemmän sokeria ja korvasin tomusokeripäällisen tuorejuusto-suklaakuorruutteella, koska en halunnut käyttää niin paljoa sokeria.

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko tomusokeria tulee kuorrutteeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Hassua löytää netistä ohje, jolla olen tehnyt jo ainakin 23-vuotta. Ohjeen sain silloin Oulussa asuvalta naapuriltani. ��
Hetimiten vähensin ohjeesta sokerin puoleen. En varmaan uskonut, että noin paljoa mihinkään voisi tulla. Siitä huolimatta koko perheen lemppareita olleet ja ohjetta jaettu eteenpäin monen monituiset kerrat. ��

Anonyymi kirjoitti...

Aivan hillittömän hyvä resepti! Tätä on jaettu ja jaettu perhe- ja kaveripiirissä ja taas tehdään huomisille synttäreille. Olen käyttänyt tätä kaikenmuotoisten kakkujen pohjana, koska siitä voi veitsellä leikata vaikka mitä kuvioita. ☺️

paivikat kirjoitti...

Parhaat mokkapalat, joita ollaan jo vuodet tehty tällä reseptillä, sokeria olen kyllä vähentänyt ja vaihtanut jauhot tummempiin. Muut mokkapalareseptit kuivia ja tylsiä tähän verrattuna. Kuorrutteeseen laitan kyllä kahvia, ja taikinaankin se sopii. Meheviä, kosteita ja maukkaita; ihan parhaat. Onneksi löysin tämän ohjeen taas netistä, kun paperille kirjoitettu versio oli mystisesti hävinnyt

Unknown kirjoitti...

Herrrrkullista ja kosteaa tuli! Pojan synttäreille juuri tein ja kuorrutteeseen lisäsin waffaa kaffia. Nam! Helppo ohje, selkeä ja aineet fiksusti jaoteltu. P.S. Suosittelen erityisesti ystäville, jotka kyllästyneitä myyjäisten tavallisiin kuiviin mokkapaloihin.

Unknown kirjoitti...

Vaikka vanha blogi, kommentoin siltin, yleisesti ottaen luen kyllä koko teksti ennen kuin alkaa miettiä tekemistä. Minusta jokainen julkaisee miten parhaaksi näkee ohjeita, oma moka, jos joltain uupuu jokin aine, kun pelkän listan lukaisee eikä teko ohjetta. Toisaalta ihan perus tarpeitakin vielä, mitä nyt melkein joka leipurin hyllyltä löytyy

Unknown kirjoitti...

Eivät nämä ole mokkapaloja, vaan suklaapaloja. Mokka sana tulee kahvin mausta. Tässä taas haettu vaalea versio, tiedän leipomon, jossa näitä herkkuja saa. Nimellä Anskun suklaa unelmat

Unknown kirjoitti...

Tuohan on ihanaan eri kuin tämä ohje .

Unknown kirjoitti...

Ihmetyttää kiittelyt ohjeesta, kun ohjeesta, kun ohjetta muutellaan huomattavalla kädellä. Ei voi yltyä kiitoksiin silloin

Unknown kirjoitti...

Maitotuote ja sooda kulkevat käsikädessä. Veden kanssa leivinjauhe

Anonyymi kirjoitti...

Enpä yleensä näihin mitään laittele mutta tehtävä poikkeus. Olen metsästänyt sokerihiirenä tai tässä tapauksessa mokkapalahiirenä täydellistä ohjetta ja tässä se on. Jo useamman vuoden tällä ohjeella tehty. Jogurtti tekee tästä kostean eikä kuivaa kuten jotkut ohjeet. Sokeria hivenen vähennän ja vaihtelen kaakaolaatuja mielentilan mukaan mutta yksi ohjeista jotka sinne elämän reppuun talletettu. KIITOS

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti paras mokkapalaresepti - välillä en löydä tätä reseptiä omista jemmoistani ja täältä netistäkin kiireessä aika työläältä oikeilla hakusanoilla, mutta löysin reseptin kätköistäni ja haluan nyt täällä kiittää jaosta!

Irene kirjoitti...

Tein tästä puolikkaan taikinan ja pienempään vuokaan. En kuitenkaan tajunnut lyhentää paistoaikaa, joten tuli kuiva ja kovahko. Halusin siis yhtä kosteaa mokkapalaa, kuin mikrossa mahdollista, joten mönkään meni. Muutin tämän päälisen reseptiä niin että vaihdoin maidon espressoon, koska kahvi siinä moccapalassa on pääjuttu. Ei mustikkapiirakastakaan voi ottaa mustikoita pois ja kutsua edelleen samalla nimellä. Eikä kahvia monikaan enään maista pohjassa uunin jälkeen.

Irene kirjoitti...

Ainiin ja jos ei tykkää paksusta pohjasta niin tää resepti on hyvä.
Mä aina oon soodaa käyttänyt sen maun takia vaan. Jotkut keksit ei maistu miltään lman soodaa. Mitä jotkut höpötti soodasta kohottajana?

Anonyymi kirjoitti...

Aina tähän palaan. Ihan paras.joko tuplana pellilliseen tai tuon ohjeen mukaan pienempään vuokasn

Anonyymi kirjoitti...

Aivan paras pohja! Pikkuisen suuremman tein omaan uuniin kun on iso pelti ja kuorrutetta en edes kokeile, teen perinteisen kun lapset siitä tykkää, mutta melkein kokki täällä herkutteli pohjan itsekseen ennen kuin ehti kuorruttaa, on niin hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo paistoaikaa on liian pitkä isollekin pellilliselle. Ainakin muun uunissa vartti riittää ja on kypsää ja mehevää.

Anonyymi kirjoitti...

Eli onko nyt muokattu oikeaksi vai onko siinä jotain, mikä pitää ottaa huomioon?