keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Vadelma-suklaahyydykekakku




Leivoin myyjäisiin muutamia kakkuja, tuon aiemman Sacherin ja sitten myös kaksi näitä Vadelma-suklaahyydykekakkua..hieman matalia niistä tuli, ensi kerralla kaksinkertaisella ohjeella. Ohjeen pohjalla on Marien leivontablogin kirsikkasuklaakakku, muuta kun tänä vuodenaikana ei oikeen kirsikoita näy niin korvasin kirsikat vadelmilla.
Tein kakun päälle suklaakoristeen pursottamalla sulaa suklaata leivinpaperin päälle, jonka alle olis asettanut pyöreän kakunkoristelusabluunan( näkyy keskimmäisessä kuvassa). Reunat pursottelin kermalla ja ripottelin hasselpähkinärouhetta reunoille.

Vadelma-suklaahyydykekakku

Pohja:

1 pkt noin 14 kpl suklaatäytekeksejä

2 rkl margariinia tai voita

Täyte:

noin 20 kpl kirsikoita

n. 180 g taloussuklaata

2 1/2 dl kuohukermaa

1/2 tl jauhettua kanelia

1 valkuainen

1 dl sokeria

5 liivatetta

1/2 dl kirsikkaliköriä tai vahvaa kirsikkamehua

Koristeluun:

kirsikoita ( & kirsikanlehtiä)

n. 20g tummaa suklaata

n. 1 dl kermaa

Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen. Murenna keksit hienoksi muruksi. Lisää sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi. Taputtele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan tasaisesti. Nosta hetkeksi viileään.

Huuhtele ja halkaise kirsikat, poista kivet. Pilko pienemmäksi. Lado pilkotut kirsikat tasaisesti keksipohjan päälle. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa sulaksi. (mikrossa noin 2 min max 600w teholla, sekoita ja sen jälkeen sulata 30 sek jaksoissa, välillä sekoitellen, kunnes suklaa on kokonaan sulaa). Valuta pari lusikallista sulatettua suklaata ohkaisena nauhana kirsikoiden päälle. Älä laita paksulti, muuten pohjaa on vaikea leikata. Vatkaa valkuainen ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna kirsikkaliköri (tai kirsikkamehu) kiehuvan kuumaksi. Mausta kanelilla. Sulata liivatteet kanelilla maustettuun liköriin. Valuta sulatettu suklaa kermavaahdon joukkoon samalla sekoittaen. Valuta kirsikkaliköri-liivateseos joukkoon ohkaisena nauhana koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi sekaan valkuaisvaahto. Kaada vaahto pohjan ja kirsikoiden päälle, tasoita pinta. Peitä foliolla ja nosta viileään vähintään 4 tunniksi tai seuraavaan päivään.

Sulata loput 20g suklaata. Kasta kirsikoita suklaaseen ja nosta foliolla peitetyn alustan päälle (esim lautanen) ja nosta kylmään kovettumaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä kakun pinnalle kerros vaahtoa. Irrota varovasti irtopohjavuoan reuna. Laita loput vaahdosta pursottimeen ja pursota kakun reunojen ympäri. Nosta kovettuneet suklaakirsikat kakun keskelle pieneksi keoksi. Koristele lehdillä. Anna kakun lämmetä huoneen lämpöiseksi ennen tarjoilua jotta pohja ei ole liian kova leikattavaksi.

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Miten sait tuosta suklaakoristeesta tuollasen kuviollisen? Tuossa kuvassa, missä se ei oo vielä jähmettyny se näyttää ihan tasasen väriseltä, mutta tuossa kakun päällä kivan kuviolliselta.
Älyttömän hienoja nuo kakut. Sainpa taas uusia ideoita kakun koristeluun. (Niin usein kun niitä koristelenki:P)

Eve kirjoitti...

Se kuviollisuus on kyllä jäänyt salaisuudeksi;), en yhtään tiiä miten sain sen, ehkäpä en sekoittanut suklaata tarpeeksi hyvin ennen kuin aloitin pursottelun.