sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Marja-marenkipiirakka



Tässäpä oikein maukas ohje marja-marenkimuffineihin tai vaikkapa piirakkaan, joksi tämä ohje taipui. Alkuperäinen ohje tähän piirakkaan ja muffineihin on Kaarina Roinisen kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset ja olen usein tehnyt niitä löydettyäni reseptin. Sain kuitenkin kaveriltani idean, että tekisinkin taikinasta muffineiden sijaan piirakan. Tein reseptissä olevan annoksen pyöreään piirasvuokaan. Ohje toimi piirakkana todella hyvin ja marengin ja pohjan suhde muuttui hieman: pohjataikinaa on suhteessa vähemmän palaa kohden kuin muffineissa. Maku oli saman tyyppinen kuin Brita- tortussa. Seuravalla kerralla kun mieli tekisi tehdä muffineja mutta kaapista ei löydy vuokia niin ilman kauppareissua selviää kun leipaiseekin muffinit vuokaan. Suosittelen! Tein reseptissä olevan annoksen pyöreään piirasvuokaan.

Marja-marenkipiirakka TAI Marjamarenkimuffinit (n.16kpl)

Pohja
100g margariinia tai voita
3/4dl sokeria
2keltuaista
1dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2dl maitoa

Päälle
2valkuaista
1 1/2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
n. 3dl marjoja

Pinnalle mantelilastuja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon keltuaiset. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin tai levitä pyöreään piirasvuokaan.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita marjat varovasti marenkiseokseen. ( Jos käytät pakastemarjoja voit lisätä joukkoon 1/2rkl perunajauhoja jotteivät marjat valu paistuessaan. Olen lisännyt marjat joskus myös piirakkataikinaan ja levittänyt päälle pelkän marengin. Sillä ovatko marjat marengin seassa vai taikinan seassa ei ole juurikaan väliä muussa kuin suutuntumassa;))
Jaa marenki muffinivuokiin tai levitä piirakkataikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunissa 200asteessa n.20 minuuttia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam, näyttää herkulliselta. Marenkileivonnaisia tulee tehtyä turhan harvoin, vaikka hyviä ovatkin :D

Anonyymi kirjoitti...

Oi mikä ihana blogi sinulla! :) en ole ennen täällä käynyt ja voi mitä herkkuja täältä löytyykään! Linkitän sinut, toivottavasti se käy... :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana ohje ja miellyttävä blogi muutenkin - hieno nimi! :)

Eve kirjoitti...

Kiitoksia, tämä onkin yksi suosikkiohjeistani:D
Suklaasisko: Saat toki linkittää!:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, hyvää tuli :) t. Li